HYVITYSTEOT

Me uskovina kansakunnissa ymmärrämme, että meidän täytyy todella tehdä parannus kaikesta antisemitismistä ja korvausteologiasta. Juutalaisia on vainottu ja murhattu 2000 vuotta kristinuskon nimissä – on aika osoittaa todellista katumusta, ja sen merkki on hyvityksen teko juutalaiselle kansalle ja Israelille. Siksi olemme aktiivisesti mukana erilaisissa projekteissa siunaten Israelia ja juutalaisia käytännössä.

Hyvityksen teko -projektimme nyt:

  • Tuemme juutalaisen hautausmaan ja muisto-puiston kunnostus-työtä Bitolassa, Makedoniassa, josta myös Arkkipiispa Dominiquae Biermanin sukua lähetettiin Treblinkaan keskitysleirille toisen maailmansodan aikana (Lue koko tarina)
  • Istutamme puita Israeliin

UNIFY – SANOMAN LEVITTÄMINEN

Rohkaisemme kaikkia edustajiamme ja jäseniämme levittämään eteenpäin UNIFY -näkyä oman kansansa keskellä kaikin mahdollisin tavoin.

Monet ovat:

  • Osallistuneet Israel-marsseille ja tilaisuuksiin, jossa he ovat jakaneet UNIFY -flaijereita ja käyntikortteja (jäsenten saatavilla) ja keskustelleet ihmisten kanssa kutsuen heitä liittymään jäseniksi.
  • Kulkeneet UNIFY T-paidat ja lippikset yllään, mukanaan UNIFY-lippuja minne tahansa Pyhä Henki heitä johdattaa.
  • Pitäneet puheita ja jakaneet todistuksia UNIFY -liikkeestä omissa seurakunnissaan.
  • Kirjoittaneet kirjeitä kansanedustajilleen ja hengellisille johtajilleen esitellen Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikettä ja vedoten heitä seisomaan Israelin rinnalla sekä poliittisesti että rukouksin.
  • Jakaneet UNIFY -sanomaa sosiaalisessa mediassa ja muissa medioissa.
  • Kutsuneet Arkkipiispa Dominiquaen ja Rabbi Baruch Biermanin palvelemaan omaan maahansa.
  • Istuttaneet GRM Raamattukoulua perustaen uusia opintoryhmiä.

ISRAELIN MATKAT

Meillä on tulossa monia mahtavia Israelin matkoja, tule mukaan!

Tietoa tulevista Israel-matkoista

TULE MUKAAN MISSIOON!

Lue inspiroivia todistuksia jäseniltämme ja edustajiltamme!

Liity jäseneksi ja kirjaudu ilmaisten viikoittaisten Sapattikirjeittemme ja uutistemme vastaanottajaksi (kirjautuminen alla).

Liity postituslistallemme ja saat viikoittaisen Sapattikirjeemme

*pakollinen







Add Kad-Esh to your address book