Kuukausiraportti – Marraskuu 2017


YHDISTYNEET KANSAKUNNAT ISRAELIN PUOLESTA

JUOSKAAMME ETEENPÄIN VASTUSTUKSESTA VÄLITTÄMÄTTÄ!

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. 1 Kor. 9:24

Shalom kaikki edustajat, jäsenet ja Kumppanit!

Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta –liike ELÄÄ ja MENEE ETEENPÄIN! Jotkut edustajamme ja jäsenemme ovat todella lähteneet liikkeelle!

Ei aikaa hukattavaksi

Papua Uuden Guinean edustaja Pastori Mollie George palasi kotiin historialliselta Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta 2017 Sukkot-matkalta ja järjesti välittömästi UNIFY -tiedotustilaisuuden. Yhdessä aviomiehensä Pastori Charlien kanssa he kutsuivat kokoon kaikki eri messiaaniset palvelutyöt sekä tärkeitä valtion virkamiehiä, ja esittivät heille UNIFY -näyn ja tehtävän. Melissa lauloi tilaisuudessa tunnuslaulumme Aabrahamin Avaimen ja monet olivat hyvin kosketettuja! Heti tilaisuuden jälkeen pastorit Charlie ja Mollie jatkoivat työtä solmien sopimuksen TV-ohjelmiemme lähettämisestä eräällä PNG :n suurimmista TV-kanavista monien taloudellisen tuen avulla. Osa tukijoista osallistui Sukkot-matkalle ja he laittavat nyt aarteensa sinne missä heidän sydämensä on! Kiitos teille kaikille uskollisuudesta ja erityisesti Pastori Susanille ja Pastori Henry Mokonolle kaikesta avusta tässä tärkeässä ja kiireellisessä tehtävässä!

Sulattamassa kylmää Pohjoista

Norjan ja Suomen edustajamme, pastori Hanne Hansen ja pastori Terhi Laine lähtivät innolla taisteluun! He ovat nyt järjestämässä HERÄÄ POHJOINEN -konferenssia Suomeen Shavuotin aikaan juhliaksemme Israelin 70-vuotispäivää ja esittääksemme Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta –liikkeen Skandinavialle! Siellä on paljon Israelin rakastajia ja heidän täytyy tehdä tästä liikkeestä kotinsa! Me toivotamme myös tervetulleeksi työhön mukaan pastori/profeetta Saana Enroosin, joka on Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta aktiivinen jäsen, yhdessä aviomiehensä Piispa Mikael Enroosin kanssa. He ovat vastuussa ylistyksestä ja tanssista HERÄÄ POHJOINEN -konferenssissa 18-20.5, HalleluJah! SKANDINAVIA TÄÄLTÄ ME TULEMME!

HERÄÄ SEFARAD- mission viimeistelyä!

Perun edustajamme Pastori Sonia Gotelli yhdessä Equadorin edustaja Pastori Marcelo Corral :in kanssa käärivät hihansa saadakseen kaiken valmiiksi tulevaa Equadorissa, Perussa ja Chilessä Hanukan aikaan tapahtuvaa HERAA SEFARAD -missiotamme varten! Veljemme Joseph Mendez matkustaa kanssamme viulunsa kanssa ja Jan tulee kuvaamaan mahtavia TV-ohjelmia missiosta! Odotamme jännityksellä Sefardijuutalaisten heräämistä latinalaisessa Amerikassa ja liittymistä mukaan Yhdistyneisiin kansakuntiin Israelin puolesta, ja sitä että saamme luoduksi kipeästi tarvitsemiamme espanjankielisiä TV-ohjelmia! Etsimme tukijoita näille TV-ohjelmille, sillä meillä on hyvin vähän espanjankielistä materiaalia ja tarvitsemme sitä lisää nopeasti! Kiitos Abba kaikista niistä, jotka olet valinnut tukemaan tätä projektia! Olemme jo lähteneet taloudellisesti kävelemään vetten päällä, HalleluJah!

Kiina nousee!

Kiinan edustajamme Pastori Sara Amelia Liu ei voinut odottaa seuraavaan Sukkot-matkaan asti tuodakseen kansalleen kiirellisen sanoman Yhdistyneistä Kansakunnista Israelin puolesta! Hän on nyt järjestämässä maaliskuun lopulle Hong Kongiin Pesach (Pääsiäis-) konferenssia juhliaksemme Israelia ja Pesachia ja esitelläksemme Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta –liikkeen sekä seuraavan vuoden Sukkot-matkan. Tulemme palvelemaan siellä Rabbin kanssa.

Australia taistelee Englannin puolesta!

Australian edustajamme Colin Huish yhdessä vaimonsa Sharelle Huishin kanssa jäivät vielä Sukkot-matkan jälkeen Israeliin ja viettivät aikaa rukoilleen Öljymäellä. He esirukoilivat erityisesti Britannian puolesta rukoilleen Yhdistyneet kansakunnat Israelin Puolesta -edustajaa Englannille! Kuten tiedämme, Englanti on Australian äitimaa, ja se rikkoi Israelille Balfourin julistuksessa antamansa lupauksen. Englannin Teshuva-parannuksen teolla ja edustuksella tässä liikkeessä voi olla suuri vaikutus kaikkiin niihin kansoihin, jotka olivat Englannin vallan alaisina, erityisesti Australiaan ja Uuteen Seelantiin!

Ovien avaaminen UNIFY -missiolle!

Haluamme antaa tunnustusta veljellemme Joseph Mendezille Teksasista, sillä hän avasi meille oven julistaa näkymme Rio Grande-laaksossa englanniksi ja espanjaksi Monarch Ministries:in Facebook TV- ohjelman kautta. Joseph käytti yhteyksiään edistääkseen Sanoman leviämistä USA:ssa, HalleluJah!! Rohkaisen teitä kaikkia AVAAMAAN OVIA UNIFY :lle kontaktienne kautta, Facebook ja sosiaalinen media mukaan luettuina. Älä ole passiivinen! Avaa ovia ja jaa Näkyä. Joihinkin paikkoihin voimme matkustaa ja toisille julistamme median kautta.

Viron UNIFY -tähti!

Tämä raportin tähti on Viron edustajamme Eha Lohmus, joka 52-vuoden iässä juoksi 42.2 km Negevin maratonin 6h 24 minuutissa! Ei pikku juttu missään iässä, saati 52-vuotiaana! Eha juoksi Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta -paita päällään, Sefardijuutalisten ennalleen asettamisen puolesta Negeviin Obadjan kirjan 20 jakeen mukaan! Maraton alkoi Eilatista ja päättyi Eilatiin sofarin puhallukseen! Miten hän pystyi puhaltamaan sofariin heti juostuaan 42.2 km, vain Jah tietää! Olemme kaikki ylpeitä Ehasta ja hän inspiroi meitä kaikkia tavoittamaan korkealle tässä juoksussa, jota kutsutaan nimellä Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta!

Vastuksista välittämättä, ilman tekosyitä!

Uutta musiikkia

Zadokin Pojat -muusikkomme, USA:n edustaja Tri Steve Kuban ja Jerusalemin viulisti ja UNIFY jäsen-veljemme Joseph ovat tuomassa esiin uutta profetaalista musiikkia täynnä Pyhää Henkeä ja rohkeutta vapauttaakseen Profetian Hengen ja kutsuakseen ihmiset TESHUVA -parannukseen! Kaikki herätykset ovat tuoneet mukanaan uudenlaista ylistystä! Tämä on merkki siitä mitä on tulossa!

Abrahamin Kaivoja AVATAAN USA:ssa!

UNIFY-sihteeri ja jäsen Hadassah Suomesta sai profetaalisen sanan 18.11.2017:

Rukoillessani Amerikan missiomme puolesta, näin railoja seurakuntien seinissä. Vesi tulvi repeämistä sisään. Jotkut pastorit juoksivat epätoivoisina seinän luota toiselle yrittäen käsillään tukkia vuotokohtia ja huutaen seurakuntalaisiaan apuun. Mutta se oli toivotonta, sillä repeämät vain suurenivat ja vesi peitti jo lattiat. Jotkut pastorit olivat niin petettyjä, että he luulivat vesien olevan Pyhän Hengen vuodatus, mutta vesi oli likaista, myrkyllistä vettä. He yrittivät jopa uida vesissä julistaen sen olevan herätys ja ratkaisu ongelmiin, mutta he eivät ymmärtäneet olevansa hukkumaisillaan.

Ja Iisak kaivatti uudelleen auki ne vesikaivot, jotka hänen isänsä Aabrahamin päivinä olivat kaivetut, mutta jotka filistealaiset olivat Aabrahamin kuoltua tukkineet, ja antoi niille jälleen ne nimet, jotka hänen isänsä oli niille antanut.
Ja Iisakin palvelijat kaivoivat laaksossa ja löysivät sieltä kaivon, jossa oli juoksevaa vettä.
1 Moos. 26:18-19‬ NASB‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬‬

On aika avata jälleen ne vesikaivot, jotka kaivettiin Aabrahamin aikoina – Siionissa Tehdyn Evankeliumin kaivot, ja ennalleen asettaa ALKUPERAISET nimet. Ei enää saastuneita vesiä vaan elävää, virtaavaa vettä.

Uskon että tämä tapahtuu Amerikassa ja kaikenlaisten syntien tulvan keskellä, joka yrittää vallata seurakunnat ja kirkot, tulee tapahtumaan herätys, joka tuo puhtauden ja ilon. Ja monet ovat valmiita, sillä he ovat niin uupuneita, eikä heillä ole enää keinoja pysäyttää synnin leviämistä seurakuntiinsa.

Kun he näkevät VOIMAN ja VOITELUN tässä liikkeessä, he ovat hämmästyneitä ja ymmärtävät tilansa, ja silloin he juoksevat kaikkien materiaaliemme luo ja GRM -raamattukouluun!

Menkää!

Arkkipiispa ja Rabbi ovat katkaisseet kristittyjen napanuoran korvausteologiaan ja roomalaiskatolisuuteen vatikaanissa ja johtaneet 2 katolista pariskuntaa Jehualle, toinen Meksikosta ja toinen Amerikasta, ollessaan “lomalla” Atlantin-ylittävällä risteilyllä, jossa he todistivat lukemattomille ihmisille, monia juutalaisia ja Israelilaisia mukaan luettuina!

Matkustusaikataulumme:

Joulukuu 7-27. -Hanukka- Ekvador, Peru, Chile

Maaliskuu 18-26. – Meksiko

Maaliskuu 27. -huhtikuu 4.- Pessach- Hong Kong

Huhtikuu- Irlanti ja Eurooppa

Toukokuu –Israel ja Suomi

Syyskuu 21.-Lokakuu 5.- Sukkot 2018

Kuukausittainen online -Konferenssi

Jatketaan eteenpäin hellittämättä! Alä jätä väliin kuukausittaisia online Konferenssejamme! Se pitää meidät yhteydessä ja kasvavana. Laita nämä konferenssit aikataulussasi etusijalle!

Seuraava UNIFY Online Konferenssi; 5.12 klo 19.00 Suomen aikaa

Rukoile, Rukoile

Rukoilkaa meidän puolestamme ja toistenne puolesta! Rukoilkaa myös sen puolesta, että saamme pian perustettua suurlähetystön Jerusalemiin! Voitte alkaa tukea taloudellisesti tätä projektia ja TV-lähetyksiämme. Etsimme jo sopivaa kiinteistöä.

KIRJAUDU uuden United Nations for Israel –YouTube -kanavamme seuraajaksi! Lataamme sinne matkalta tehtyjä TV-ohjelmia ja monia muitakin ohjelmia! Kirjaudu pian ja levitä ohjelmiamme eteenpäin. Käytä materiaaleja joita meillä on!

Tule eläväksi UNIFU –mainokseksi! Tilaa UNIFY-tuotteitamme!

Meillä on saatavilla T-paitoja, lippiksiä, Kipoja ja kyniä United Nations for Israel-logolla! Voit tilata niitä verkkokaupastamme: https://kad-esh.org/product-category/unify-items/

Tulot menevät lyhentämättöminä tämän mission tukemiseksi. Nämä tuotteet levittävät tehokkaasti viestiä ja keräävät huomiota!

Lähetä meille todistuksesi työn etenemisestä!

info@unitednationsforisrael.org

Jatka Juoksua!

Meidän täytyy tehdä tyhjäksi 1800 vuotta korvausteologiaa!

Sinä päivänä liittyy paljon pakanakansoja HERRAAN, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja minä asun sinun keskelläsi, ja sinä tulet tietämään, että JHVH Sebaot on lähettänyt minut sinun tykösi.
Ja JHVH ottaa Juudan perintöosaksensa pyhässä maassa ja valitsee vielä Jerusalemin. Vaiti HERRAN edessä, kaikki liha! Sillä hän on noussut pyhästä asuinsijastansa.”
Sak.2:11-13

Juudan Leijonan kunniaksi, Israelin ja Lammaskansojen tähden,
Arkkipiispa Tri. Dominiquae Bierman

Johtaja ja perustaja

www.unitednationsforisrael.org