Out of limitations

Rajoitteiden voittaminen


Out of limitations

UNIFY-uutisia – Tammikuu 2021 / Sh’vat 5782

Niin kauan kuin sydämessä juutalainen sielu kaipaa
kohti itäistä äärtä; silmä katsoo kohti Siionia,
Toivomme ei ole vielä menetetty, jo kahdentuhannen vuoden toivo,
olla vapaa kansa omassa maassamme, Siionin maassa, Jerusalemissa.
– Hatikvah, Israelin kansallislaulu

Meillä on toivoa, Hatikvah. JHVH:n sana pysyy aina ja iankaikkisesti. Meillä on 2000 vuoden toivo olla vapaa kansa maassamme Siionissa, ei minkään vieraan kansakunnan eikä globalistisen agendan alla.

Kun Arkkipiispa Dominiquae nauhoitti uutta musiikkialbumiaan “Tribuutti juutalaiselle sinussa”, Pyhä Henki herätti hänet eräänä yönä sanoen, että Hän halusi Arkkipiispan sisällyttävän Hatikvan, Israelin kansallislaulun, albumin viimeiseksi kappaleeksi. Arkkipiispa ei uskonut pystyvänsä siihen, koska sen laulaminen vaatii hyvin laajan äänialueen. Mutta Arkkipiispa äänitti sen joka tapauksessa, ja siitä tuli todella kaunis. Kun me tottelemme ja astumme uskossa omien rajoitustemme ulkopuolelle ja teemme sen, mitä Hän on käskenyt meidän tehdä, Hän pystyy tekemään paljon enemmän kuin pyydämme. Tämä on UNIFY:n henki, ja se saa meidät tavoittamaan maalin. Kun tottelemme Häntä, voima, voitelu, profeetallinen näky ja Jahin huolenpito tulevat osaksemme.

Meidän on tultava ulos rajoituksistamme. Tämä vapauttaa voitelun meille kaikille, ja niin meillä on ydinryhmä, joka ei ole kykenemätön kasvamaan omien rajoitteiden vuoksi.

Hänelle, joka kykenee tekemään paljon enemmän kuin mitä pyydämme tai kuvittelemme, hänen voimansa kautta, joka vaikuttaa meissä, Ef. 3:20TLV.

Meillä ei ollut rahaa maksaa puolta 10 laulun nauhoituksen hinnasta (alkuperäinen suunnitelma oli äänittää 10 laulua, mutta niitä tulikin 16!), kun Arkkipiispa aloitti äänityksen, mutta päivää ennen kuin maksu piti maksaa, saimme 5000 dollarin lahjoituksen! Tähän mennessä olemme maksaneet kaiken ajallaan, yli 20 000 dollaria, ja rukoilemme ja uskomme, että loputkin 6000 dollaria tulevat. Kappaleet ovat nyt valmiit, ja albumin kansia valmistellaan. Tuottajamme Lu on ollut hyvin liikuttunut tästä äänityksestä, ja aiomme jatkaa äänittämällä nämä laulut myös hepreaksi!

Nauhoitamme Purim-ohjelmia Jim Bakkerin kanssa 1.-2. maaliskuuta, jolloin julkistamme “Tributti juutalaiselle sinussa” -albumin! Ohjelmat lähetetään Purimin aikaan.

Nämä laulut saavat aikaan jotakin, minkä ihmiset voivat NÄHDÄ: he näkevät Hänen valtakuntansa toiminnassa ja asettavat luottamuksensa JHVH:hen.

Hän pani suuhuni uuden laulun – ylistysvirren Jumalallemme. Monet tulevat näkemään ja pelkäämään,ja luottavat ADONAIHIN. Psalmit 40:4 TLV

Read my Musical story & Support the production

Out of limitations

GRM:n opiskelu kuolemansellissä

Vankilapalvelutyömme on räjähtämässä käsiin! Meillä on lähes 40 uutta vankia, jotka ovat aloittaneet GRM-raamattukouluopinnot viime kuussa. Nyt meillä on yhteensä 98 opiskelijaa kolmessa eri vankilassa, sekä naisia että miehiä.

Yksi opiskelijoistamme on kuolemansellissä istuva Michael. Hän oli katsonut Arkkipiispan TV-ohjelmaa sellissään. Rabbi vieraili kuolemansellissä ja kuuli, että siellä on messiaaninen vanki. Michael kertoi Rabbille TV-ohjelmasta, joka oli vaikuttanut häneen niin paljon, ja Rabbi kertoi hänelle, että saarnaaja oli hänen vaimonsa! Nyt hän opiskelee GRM-raamattukoulua vauhdilla, ja hän lähetti Rabbille ja tiimille tämän kauniin, käsin piirretyn hanukkakortin, joka liikutti sydämiämme.

Out of limitations

Monet vangit lähettävät myös kymmenyksiä palvelutyöllemme ilmaistakseen kiitollisuutensa. Kun ihmiset antavat lahjoituksia ja erityisesti kymmenyksiä, se on merkki siitä, että heidän sydämensä on muuttunut. Monet vangit ovat myös saaneet syvällisen vapautuksen vapautustilaisuuksien kautta, joita Rabbi ja Arkkipiispa ovat pitäneet UCI:n vankilassa. Rabbi Baruch käy viikoittain palvelemassa heitä, ja hänen työnsä tuottaa paljon hedelmää!

Hanukkavalot 2022

Olemme varanneet St. Augustinen kaupungin keskusaukion, “Perustuslain aukion” tulevaa Hanukka-tapahtumaamme, “Hanukkavalot 2022”, varten. Olemme jo ostaneet ison hanukkian (hanukka-menora), joka sytytetään siellä kahdeksan päivän ajan. Hanukan viimeinen päivä on tänä vuonna joulukuun 25. päivä, ja samalla aukiolla on tuolloin aina valtava joulukuusi. Tuomme sinne PA-järjestelmän, ja soitamme uutta musiikkialbumia siellä, ja Arkkipiispa laulaa laulujen mukana.

Out of limitations

Raportteja kansakunnista

Lapset viettävät sapattia & AGIMAP Argentiinassa

Pastora Sonia Gotelli, Peru

Perussa palvelutyöhön kuuluvat lapset avaavat sapattikokouksen julistamalla Shma Israelin. Tämä tuo iloa perheille, kun he näkevät uuden sukupolven oppivan Tooraa.

Tzedaka-rahastonsa ansiosta Perun tiimi auttaa köyhiä perheitä. Tässä kuussa pastori Sonia ja hänen tiiminsä toimittivat tavaroita viiden lapsen äidille Perun viidakossa, ja nyt hän on Ima Bat Ami -ryhmän jäsen.

Yksi tiimin jäsen onnistui matkustamaan bussilla myös toiseen maakuntaan ilman vihreää passia, ja hän perusti sinne Ima Bat Ami -ryhmän.

AGIMAP:ista (espanjankielinen GRM-raamattukoulu) valmistunut Walter Morales Chaparro lähti Buenos Airesiin, Argentiinaan. Hän on perustamassa AGIMAP-ryhmää Mar de Plataan, jossa Pyhä Henki oli koskettanut pariskuntaa, joka pyysi saada opetusta uskomme heprealaisista juurista. Perun tiimi iloitsee suuresti voidessaan lisätä Argentiinan niiden paikkojen joukkoon, joissa on AGIMAP-ryhmiä!

Out of limitations

Juutalaisten sotilaiden kunnioittaminen

Pastori Terhi, Suomi

Pastori Terhi ja Suomen tiimi jatkavat katumuksen tekoja ja rukousmissioita. Yksi niistä pidettiin Helsingin juutalaisella hautausmaalla Suomen itsenäisyyspäivänä. He kunnioittivat itsenäisyyssodan aikana taistelleita juutalaisia sotilaita sytyttämällä kynttilät heidän haudoilleen. Hautausmaalla on sinne haudattujen 13 juutalaissotilaan haudat ja erityinen muistomerkki heidän ja 6 sotilaan, jotka katosivat taisteluissa, kunniaksi.

Suomessa myös uusi koti on avannut ovensa sapattikokousten pitämistä varten; Suomen tiimiläiset kokoontuvat sapattikokouksiin eri paikkakunnilla, monissa eri kodeissa.

1200 kynttilää

Apostoli Sana Enroos, Ruotsi

Ihmisen henki on Herran kynttilä, joka tutkii kaikki hänen olemuksensa sisäiset osat. Sananlaskut 20:27 KJ21

Apostoli Sana ja hänen tiiminsä sytyttivät 1200 hanukkakynttilää juutalaisille haudoille hautausmaalla Ruotsissa. Pieni tiimi osti kynttilät ja järjesti koko tapahtuman.

Arkkipiispa Dominiquae kommentoi, että tämä on kuin Yad Vashemissa (Shoa-muistomuseo) oleva lasten muistomerkki Shoan aikana tapettujen 1,5 miljoonan juutalaislapsen kunniaksi; muistomerkki rakentuu 6 valaistusta kynttilästä, jotka näyttävät tuhansilta kynttiloiltä näkyessään monien peilien läpi.

Hän jatkoi, että näiden 1200 kynttilän sytyttäminen kuvastaa myös sitä, miten kuningas Salomo uhrasi 1000 härkää, ja Jah antoi hänelle sen, mitä hän pyysi, ja vielä paljon enemmän – runsaan suosion. Jah siunaa apostoli Sanaa voimallisesti tämän teon vuoksi.

Arkkipiispa antoi koskettavan profeetallisen sanan apostoli Sanalle: ”Maailmassa on ollut niin paljon missioita ja konferensseja tässä kuussa, mutta tämä oli se missio, johon MINÄ OSALLISTUIN, sanoo JHVH.” Olimme kaikki kyynelissä – kuinka paljon Jah kunnioittaa niitä, jotka kunnioittavat Hänen kansaansa! Arkkipiispa Dominiquae jatkoi julistamalla, että Apostoli Sana tulee näkemään suuren herätyksen juutalaisten ja ei-juutalaisten keskuudessa Ruotsissa ja kaikissa niissä kansakunnissa, jotka Ruotsi on aiemmin valloittanut.

Out of limitations

”Kyllä, annan sinulle anteeksi!”

Pastori Hanne Hansen, Norja

Pastori Hanne ja hänen varaedustajansa Unni tekivät katumuksen teon juutalaisella hautausmaalla omassa kaupungissaan Trondheimissa, toisen maailmansodan aikana surmansa saaneiden synagogan jäsenten muistokiven edessä. Siellä ollessaan he myös tunsivat, että heidän olisi pyydettävä anteeksi joltakin juutalaiselta sen puolesta, mitä heidän kansansa oli tehnyt heitä vastaan.

Kun he saapuivat synagogaan tehdäkseen myös siellä katumuksen teon, he kysyivät vartijalta, joka on myös Hannen ystävä synagogasta, voisivatko he pyytää häneltä anteeksi kaikkia niitä hirmutekoja, joita juutalaisiin kohdistettiin Trondheimissa ja Norjassa, koska hän edustaa Norjan juutalaisia. Hän sanoi, että se olisi kunnia! Kun he olivat lopettaneet rukouksen synagogassa, he pyysivät häntä liittymään seuraansa. He pyysivät häneltä anteeksiantoa, ja hän vastasi: ”Kyllä, annan teille anteeksi”. He kaikki kolme liikuttuivat kyyneliin asti, ja se oli Pyhä hetki, jolloin JHVH oli läsnä.

Tämä sama juutalainen nainen kutsuttiin heidän sapatti-illalliselleen, joka olisi seuraavana päivänä. Hän tuli, ja näytti siltä, että hän oli hyvin liikuttunut kuulemastaan. Hän on ollut heidän kanssaan sapatti-illallisilla ennenkin, mutta hän ei ollut koskaan ollut niin avoin ja Ruach HaKodeshin koskettama kuin tällä kertaa. Katumuksen teot tuovat kaunista hedelmää! Jah tekee uusia asioita Norjan tiimin keskuudessa, kun he kokoontuvat yhteen sapatin viettoon ja uudet nälkäiset ihmiset liittyvät mukaan!

Eestin GRM-ryhmä on perustettu!

Eicha Lohmus, Eesti

Eicha on voittanut viruksen ja toipunut covidista ja kokenut monia henkilökohtaisia läpimurtoja! Hän harrastaa nyt jo maastohiihtoa uusin voimin! GRM-raamattukouluryhmä on nyt syntynyt Eestiin, ja Eicha on kiireinen uuden ”vauvan” kanssa. Ryhmän jäsenet osoittivat hänelle paljon rakkautta myös sairauden aikana tuomalla ruokaa hänen ovelleen. Eicha tunsi, että hän sai todella kokea, että hänellä on rakastava, hengellinen perhe meissä UNIFY-jäsenissä eri kansakunnista, jotka rukoilimme hänen puolestaan jatkuvasti, ja myös niissä Eestissä olevissa, jotka auttoivat ja pitivät hänestä huolta. GRM-ryhmä saavutti itse asiassa lopullisen muotonsa niiden kolmen viikon aikana, jolloin Eicha oli sairaana – silloin opiskelijat tekivät lopullisen päätöksensä opiskella raamattukoulua. Nyt neljä innokasta opiskelijaa on aloittamassa löytöretkeään!

Out of limitations

Hellittämätöntä tavoittamistyötä Hongkongissa

D’vora Cheung, Hong Kong

D’vora jatkaa hellittämätöntä ihmisten tavoittamista Hong Kongissa sekä juutalaisten että ei-juutalaisten keskuudessa. Hän on antanut ja myynyt Arkkipiispan kirjoja monille ihmisille. Hän teki myös katumuksen teon joulun aikaan, tehden parannusta pakanallisista juhlista ja puhaltaen shofariin. Sitten hän järjesti pienen tiimin kanssa katumission, jossa he lauloivat ja jakoivat flaijereita Jeshuan nimen voimasta.

Hän kertoi myös Jeshuasta Mohelille (juutalainen rabbi, joka suorittaa ympärileikkauksia), joka matkusti Israelista Hong Kongiin suorittamaan ympärileikkauksia. Rabbi oli hyvin otettu D’vorahin puhaltaessa shofariin ja piti Arkkipiispan lauluja hyvin voimallisina.

D’vorah on nyt saanut päätökseen ensimmäisen vuotensa UNIFY:n Kiinan edustajana, ja kuinka voimakas tulen astia hänestä onkaan tullut!

Out of limitations

Mikveh ja indonesialainen Raamattu

Pastori Dawid Yosef Lee, Malesia

Pastori Dawid antaa pastoraalista apua monille Aasian kansoille, ja he kokoontuvat yhteen Zoomin välityksellä. Paikallinen ryhmä kokoontuu myös joka sapatti. Hän sai myös odottamattoman vierailun kahdelta GRM-raamattukoulusta valmistuneelta, Nicolas Ng:ltä ja Gui Kan Eni:ltä toisesta kaupungista, ja he kysyivät, milloin he voivat saada mikven (kasteen) Jeshuan nimeen. He saivat Mikven välittömästi uima-altaassa!

Koko UNIFY-tiimi oli Hanukan aikaan leiriretkellä, jossa he tapasivat muslimipariskunnan, joka oli innokas tutustumaan Raamattuun. Myöhemmin he lahjoittivat heille erityisen, indonesialaisen Raamatun, jossa käytetään alkuperäisiä nimiä Jeshua ja JHVH. He jatkavat heidän tapaamistaan.

Out of limitations

Sofarin puhaltaminen synagogassa

Yutong Tagawa, Japani

Yutong kertoi evankeliumia Jeshuasta taiwanilaiselle ystävälleen, joka asuu nyt Japanissa. Hän on kristitty, jonka sydämessä on totuuden kaipuu. Kun Yutong kutsui hänet liittymään Ima bat Ami -ryhmään, hän suostui nopeasti. Nyt hän käy ryhmässä joka sapatti, ja Jah jopa antoi hänelle profeetallisen unen aterialain noudattamisesta.

Yutong sai myös näyn puhaltaa shofariin paikallisessa synagogassa 28. joulukuuta. Hän luki Hesekielin kirjan 36. luvusta ja rukoili, että kaikki Japanin juutalaiset palaisivat Siioniin. Koska tämä synagoga kuului sefardijuutalaisille, pastori Dawid muistutti häntä myös julistamaan Jeshuan nimessä tämän alueen juutalaisten paluuta Negeviin!

Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnökseen Etelämaan kaupungit. Obadja 1:20

Out of limitations

Hallituksessa vaikuttaminen ja toivon tuominen turvataloihin

Pastori Mollie, Papua-Uusi-Guinea

Pääministeri on nimittänyt pastori Mollien Power of Mercy -komitean johtokuntaan, jonka päätökset ja neuvot vaikuttavat hallituksen päätöksiin, jotka liittyvät oikeusjärjestelmään koskien ihmisoikeuksia sekä yleismaailmallisia oikeuksia ja vapauksia. Nimitys on voimassa neljä vuotta. Pastori Mollien alueena on ihmisoikeudet ja uskonto. Hän tulee nyt erityisesti paneutumaan siihen, että kuolemanrangaistus ovat voimassa PNG:ssä, ja hän pyrkii muuttamaan sen niin, että kuolemanrangaistuksen sijasta otetaan käyttöön muita tuomioita. Tämän komitean päätökset ovat hyvin tärkeitä yhteiskunnan eri alojen johtajille.

Pastori Mollie on mukana myös sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan liittyvässä työssä. Häntä kutsutaan joskus poliisiasemille puhumaan pahoinpidellyille naisille, raiskauksen uhreille jne. Hän vierailee alueen turvataloissa ja on yhteydessä niihin tarjoten rukousta ja sielunhoitoa. Turvataloista hädässä olevat naiset voivat saada suojaa. Pastori Molliella on myös erityinen huone palvelutyön talossa, jossa hän tarjoaa kiireellistä suojaa sitä tarvitseville naisille. Pastori Mollie on itse kokenut hyväksikäyttöä ennen kuin hän tapasi nykyisen miehensä – hän tietää, mitä nämä naiset käyvät läpi.

He ovat myös toimineet monien miesryhmien parissa ja tuoneet muutosta, jotta he eivät toista esi-isiensä syntejä, raiskauksia jne. He keräävät myös aina avustustyössään hyvitysuhreja Israelin siunaamiseksi UNIFY:n kautta.

Alamaisuus johtajuudelle ja avoimuus

Arkkipiispa Dominiquae Biermanin loppusana

Siionin evankeliumissa on paljon kyse alamaisuudesta johtajistolle, niille, jotka Jah valitsee. Se tuo valtavasti shalomia ja luo yhteisöjä. Jos ihmiset eivät ole alamaisia Jahin asettamalle johtajistolle, heistä ei tule paljon mitään. On tärkeää pysyä alamaisena johtajistolle myös GRM:stä valmistumisen jälkeen.

Kerran meillä oli suuri ryhmä ihmisiä, jotka olivat yhteydessä palvelutyöhömme Adelaidesta, Australiasta; he tulivat matkoillemme ja opiskelivat GRM-raamattukoulussa. Sitten yhtäkkiä, ilman selitystä, he kaikki lähtivät ja jättivät palvelutyön. Kukaan ei kertonut meille syytä. Paljon myöhemmin muutamat ihmiset palasivat pyytämään anteeksi, ja kävi ilmi, että he kaikki olivat uskoneet väärää huhua.

Ylpeys aiheuttaa aina petosta. Kun sinulla on jotakin jotakuta vastaan, puhu hänelle suoraan, eikä hänen selkänsä takana. Meidän on oltava YHDESSÄ, läpinäkyviä, kunnioittavia ja rehellisiä. Kristinusko ei yleensä ole ollut hyvä olemaan avoin ja läpinäkyvä. Jos sinulla on ongelmia minun tai paikallisen pastorisi kanssa, rukoile asiaa ja puhu sitten meille. Meillä ei ole varaa panetteluun, kapinaan ja juoruiluun näinä aikoina, kun olemme kasvamassa eksponentiaalisesti!

Hänen kunniakseen,

Arkkipiispa Dr. Dominiquae & Rabbi Baruch Bierman ja UNIFY-tiimi

AB red and Rabbi blue

Tule mukaan Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeeseen!

Sinut on kutsuttu olemaan Israelin Ester. Ole osa pysäyttämätöntä liikehdintää, seiso Israelin rinnalla oman kansasi puolesta!

Liity Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta →

Yhdistyneet kansakunnat Israelin puolesta -verkkokonferenssi – helmikuu

Tiistai, 1. helmikuuta 2022 klo 12:00 – 14:00 (EDT)
Jäsenenä saat sähköpostitse henkilökohtaisen kutsun, jossa on linkki konferenssiin.

Tue palvelutyötämme kymmenyksilläsi ja uhreillasi!

Identiteetti Varkaus FIN

Tule mukaan uuteen liikkeeseen antisemitismiä vastaan.

Löydä identiteettisi Messiaassa palauttamalla Hänen identiteettinsä juutalaisena. Arkkipiispa Dominiquae Biermanin uusi kirja Identiteettivarkaus & GRI-verkkokurssi tekevät lopun antisemitismistä esittelemällä sinulle Messiaan juutalaisen identiteetin. Opit, miten vaeltaa ensimmäisen vuosisadan voitelussa ja voimassa!

Tilaa ja aloita opiskelu →

** Huom. Kurssi sisältyy kirjaan vain silloin, kun kirja tilataan sivulta

https://www.against-antisemitism.com/fi/

Liity Kansakuntien 70 vanhurskaan joukkoon!

Tue Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeen suurlähetystöä Jerusalemin kukkuloilla 100 dollarilla kuussa. Klikkaa alla olevaa linkkiä tai pyydä tietoa muista lahjoitustavoista: info@unitednationsforisrael.org

Tilaa YouTube-kanavamme!

Katso Arkkipiispa Dominiquae Biermanin viimeisimmät lähetykset ja tilaa Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta You Tube-kanava!

YouTube kanava →

Liity Telegram-kanavallemme saadaksesi tuoreimmat päivitykset arkkipiispa Dominiquae Biermanilta:

https://t.me/dominiquaebierman