What are we made of?

Mistä meidät on tehty?


What are we made of?

UNIFY-UUTISIA – Lokakuu 2021 / Tishrei 5782

Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista. Psalmi 34:20

Kiittäkäämme hetki ennakoimattomista tapahtumista. Olosuhteita, muutoksia ja järistyksiä tapahtuu. Monet vaikeudet ovat usein horjuttaneet minua, mutta joka kerta olette nähneet minun nousevan jälleen.

Vaikeuksien aikana opimme tuntemaan, keitä olemme – millainen luonne meillä on: Riippuuko luonteemme olosuhteista, vai onko se uskollisuuden luonne, jota Messias Jeshua niin kaipasi löytää,

Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? Luuk. 18:8b

Ennakoimattomien tapahtumien tullessa saamme nähdä, mistä meidät on tehty. Se voi johtaa todistukseen, riippuen asenteestamme. Asenteemme määrittää korkeutemme. Olkoon asenteemme vastoinkäymisistä huolimatta edelleen usko, päättäessämme uskoa, että ravistelun kautta JHVH:n profeetalliset sanat toteutuvat. Joosefin tapauksessa Raamattu sanoo:

kunnes hänen sanansa (profeetallinen sana) kävi toteen, Herran sana koetteli ja puhdisti häntä. (Engl. käännöksestä) Psalmi 105:19

Meitä kaikkia koetellaan, ja kaikkia profeetallisia sanoja koetellaan. Olen huomannut, että koettelemukset tulevat aaltoina, ja sitten me valitsemme, onko asenteemme usko ja uskollisuus. Petos kumpuaa aina epäuskosta. Uskon ja uskollisuuden välillä on suora yhteys – kyse on luottamuksesta, joka hepreaksi on Emunah. Juurisana on Em tai
Ima, joka tarkoittaa äitiä. Tämä vie meidät suosikkipsalmiini, psalmiin 131. Se ratkaisee niin monia asioita, kun meillä on kysymyksiä ilman vastauksia.

Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.. Psalmi 131

What are we made of?

Luottaminen JHVH:hon tilanteessa, jota emme ymmärrä, on kuin lapsi, joka luottaa äitinsä maitoon ja makaa äidin rinnalla, jossa lapsi voi levätä elämästä huolehtimasta. Sitä kuvaavat sanat Emun, Emunah ja Emanut – luottamus, usko ja uskollisuus. Psalmi 131 alkaa tosiasialla: ”Adonai, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivätkä silmäni ole ylväät, enkä tavoittele asioita, jotka ovat minulle liian suuria tai vaikeita”. Yksi suurimmista ylpeän sydämen merkeistä on se, että me osaamme selvittää kaiken. Kun näemme, että jotakuta lyödään tai hyökätään, erityisesti jotakuta palveluksessa olevaa, ja selvitämme, miksi: ”Varmasti he ovat synnissä ja ovat avanneet oven viholliselle”. Se on merkki ylpeydestä. Emme tiedä mitään varmasti. Pyrimme vain tuntemaan Hänet. Niinpä meidän on järkkymisten ja muutosten aikana varottava olemasta ylpeitä tai ylimielisiä, koska meidät tuomitaan samalla tuomiolla kuin me itse tuomitsemme.

Smita-vuoden testi

Erityisesti Smita-vuonna, joka on odottamattomien tapahtumien vuosi, kaikki purkautuu ja järkkyy yhtäkkiä. Se on suurin koetus. Smita-vuoden testi on luottamuksen ja uskollisuuden testi: Miten voimme pysyä lujina Hänessä ja Hänen Sanassaan, kun kaikki järkkyy ja meistä tuntuu, että Jah on meistä yhtä kaukana kuin itä on lännestä? Kun Israel oli maanpaossa, he julistivat jokaisena pääsiäisenä: ”Ensi vuosi on Jerusalemissa”, vaikka se tuntui olevan yhtä kaukana kuin itä on lännestä! He pitivät kiinni tuosta Seder-aterian julistuksesta, ja yhtäkkiä se tapahtui, 2000 vuoden vaikeuksien, kärsimysten ja koettelemusten jälkeen!

Rabbi ja minä palasimme Teksasista ja Meksikosta hyvin sairaina, mutta emme ole menettäneet uskoamme hetkeksikään, vaikka vihollinen on yrittänyt parhaansa sen saavuttamiseksi. Olemme pysyneet Sanassa kaikkien koronaoireiden keskellä. Monet muutkin ympärillämme sairastuivat heti tuon lähetysmatkan jälkeen, ja koko lähetysmatkan pääsyy oli murtaa covidin pelko, jotta ihmiset seisoisivat uskossa, ja paksut epäuskon ja pelon kerrokset murtuivat.

Kun meihin iskee jokin, alamme helposti kyseenalaistaa miksi. Pyhä Henki vieraili hiljattain luonani ja sanoi: ”Tämä on vastaus: ainoa vastalääke covidia19 vastaan on Jeshuan veri”. Heräsin ja otin ehtoollisen, Jeshuan ruumiin ja veren.

Abba voi sallia, että meitä koetellaan, aivan kuten hän salli Jobin koetukset. Jobin tavoin meillä on ollut suoja Rabbi Baruchin kanssa. Matkustaessamme niin monin kansoihin, emme ole olleet sairaita. Ja nyt, yhtäkkiä, meihin osui. Kun kyselin kysymyksiä Isältä, Raamattu avautui Jobin kirjasta.

Niin Herra sanoi saatanalle: ”Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa.” Saatana vastasi Herralle ja sanoi: ”Suottako Job pelkää Jumalaa? Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata. Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan
hän kiroaa sinua vasten kasvojasi.” Niin Herra sanoi saatanalle: ”Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä.” Ja saatana meni pois Herran edestä.
Job 1:8–12

Jah näytti minulle, että olimme menossa läpi samankaltaista testiä kuin Job. Jobin ystävät, jotka yrittivät löytää syitä siihen, miksi häntä lyötiin, joutuivat myös koeteltaviksi. Heitä olivat täysin ymmärtämättömiä, koska he eivät tienneet, että Jah oli sallinut suojan poistamisen, jotta heitä kaikkia voitaisiin koetella. Kirjan lopussa JHVH kertoo Jobin ystäville, että he eivät ole toimineet vanhurskaasti, ja sitten Job uhraa uhreja ja pyytää armoa heille, koska he olivat koskeneet Jahin voideltuun arvostelemalla Jahin palvelijaa, luullen olevansa hengellisempiä kuin Job. Tämä vie meidät takaisin psalmiin 131 – on niin tärkeää, että koetuksen aikana sydämemme ei ole ylpeä.

Olen ymmärtänyt näiden kahden viimeisen sairausviikon aikana, että olen seissyt kaksi vuotta vastustamassa covidin pelkoa tietämättä, mitä ihmiset käyvät läpi. Nyt tiedän. Ja pyhä kostoni on auttaa monia muita pääsemään siitä ulos!

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Room. 8:28

Kaikki asiat tarkoittavat kaikkea luotua, ja saatana on luotu – siksi jopa saatanan on toimittava meidän parhaaksemme! Voimme julistaa: Saatana, sinä työskentelet tänään minun hyväkseni!

Näin julistan kaikkien haasteiden aikana. Kukaan meistä ei ole immuuni järistyksille, ja se on aika, jolloin huomaamme:

  1. Mistä meidät on tehty
  2. Keneen olemme luottaneet
  3. Ketkä ovat todellisia ystäviämme

Koko elämämme ja palvelutyömme aikana, kun käymme läpi järistyksiä ja joku pettää meidät, huomaamme, että ne, jotka jäävät jäljelle, ovat todellisia ystäviä.

Suurlähetystön testi

Suurlähetystö on myös testi, tärkeä testi. Yhdistyneet kansakunnat Israelin puolesta -liike ei syntynyt suurlähetystönä, vaan taivaassa syntyneenä ajatuksena muodostaa tulevien Lammaskansojen maailmanlaajuinen yhteisö. Se on profeetallinen näky, ja joskus Jah ravistelee sitä muokatakseen ja muuttaakseen sitä niin, että menemme profetian hengen mukaan, emme omien ajatustemme mukaan siitä, miten asioiden pitäisi olla. Hän on se, joka avasi suurlähetystön, ja Hän on se, joka sulki sen. Meidän on opittava lepäämään sen suhteen. Jah avasi Yhdistyneet kansakunnat Israelin puolesta -liikkeen, eikä Hän ole sulkenut sitä. Hän sulki vain kivirakennuksen, mutta Hän ei ole sulkenut rakennusta, jota ei ole tehty ihmiskäsin, vaan elävistä kivistä. Se on edelleen lujasti ja turvallisesti juutalaisten apostolien ja profeettojen ja Siionissa tehdyn evankeliumin perustalla, ja ilmestys jatkaa avautumistaan.

Meidän on aina oltava valmiita muutoksiin ja uuteen, lisääntyvään ilmestykseen. Usein voimasta voimaan ja kirkkaudesta kirkkauteen vaeltaminen vie meidät heikkouden ja järistysten läpi. Kun olemme saamassa ylennystä, kohtaamme usein vaikeuksia sen varmistamiseksi, että Psalmi 131 on se, mitä olemme – että vaellamme toisaalta täydessä auktoriteetissa, mutta toisaalta täysin riippuvaisena Hänestä, kuin vauva äidin rinnalla. Silloin mikään ei voi viedä meitä pois Jahin tahdosta – ei ylpeys, eikä ylimielisyys, ja voimme olla täydessä luottamuksessa siihen, että mitä Hän tahtoo, Hän tekee.

Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Psalmi 115:3

Raportteja kansallisilta edustajiltamme

What are we made of?

Ima Bat Ami -ihme!

Pastori Sonia Gotelli, Peru

Valmistauduimme elokuun sapatteina pyhien juhlien viettoon, jotta AGIMAP:in (espanjankielinen GRM-raamattukoulu) oppilaat ymmärtäisivät kunkin juhlan hengellisen sanoman. Juhlimme Jom Teruahia (pasuunansoitonjuhlaa), ja ohjelmaan osallistuneiden AGIMAP-opiskelijoiden perheet kutsuttiin mukaan. Jokainen perhe puhalsi sofariin kodeissaan. Sitten juhlimme Jom Kippuria, suurta sovituspäivää kiittäen JHVH:ta Hänen armostaan. Sukkotia vietettiin valmistelemalla kaksi sukka-majaa: toinen Liman pohjois- ja toinen eteläosaan, jotta kaikki jäsenet saattoivat osallistua juhlaan. Maribel Puchoc kutsui kristillisen seurakunnan pastorin ja hänen diakoninsa mukaan, ja molemmat olivat hyvin vaikuttuneita kuullessaan, että juhlimme Jeshuan syntymäpäivää. Pastori liittyi IMA BAT AMI -ryhmään yhdessä kahden diakoninsa kanssa!

IMA BAT AMI matkusti Villa Ricaan (kaupunki Perun viidakossa), jossa kaksi henkilöä hyväksyi kutsun liittyä ryhmään, vaikka internet-signaali siellä on heikko. Autoimme Villa Ricassa myös erästä suuressa hädässä olevaa perhettä.

IMA BAT AMI -ryhmämme todisti myös ihmeen tapahtumisen: yksi Maribel Carbajalin sisarista, Elida, oli hyvin vastahakoinen ottamaan vastaan rukouksia. Mutta eräänä päivänä hänellä oli kauhea kipu vatsassaan ja hän pyysi sisarensa Maribelin apua: tämä rukoili, voiteli hänet pyhällä öljyllä ja soitti sofaria – ja kipu katosi! Hän oli niin kiitollinen JHVH:lle ja juhli jopa kahdeksan päivää Sukkotia kotonaan.

Tzedaka-rahastomme ansiosta pystyimme myös toimittamaan elintarvikkeita neljälle köyhälle perheelle Pucusanassa (kaupunginosa Liman eteläpuolella).

What are we made of?

Elämän marssilla Helsingissä

Pastori Terhi Laine, Suomi

Tulen Astiat -tiimi osallistui Helsingissä Elämän marssi -tapahtumaan, joka oli marssi syntymättömien vauvojen elämän puolesta ja ”vapaan tahdon” lakia vastaan (joka helpottaisi aborttien tekemistä entisestään). Marssi päättyi eduskuntatalon eteen ja puheiden jälkeen jäimme sinne hetkeksi tiimin kanssa katumaan maassamme tehtyjä tuhansia abortteja.

Sapattikokouksemme on siirtynyt uuteen paikkaan, jonka avasi meille kristitty liikenainen. Tämä nainen sai 2-3 viikon kuluessa ensimmäisestä kokouksesta 2000 euron lahjoituksen (joka on osoitettu lasten hyvinvoinnin edistämiseen). Kiitos Jahille, että saimme olla osa tämän yrityksen siunausta!

Koska emme tänä vuonna voineet matkustaa Israeliin viettämään Sukkotia, rakensimme omat Sukka-majamme kotiemme sisälle tai ulkopuolelle ainakin kolmessa eri paikassa. Sinikka ja hänen miehensä (joka ei ole vielä uudistunut uskossaan) rakensivat majan pihalleen, ja Sinikan mies tuli hyvin kosketetuksi siinä prosessissa. On ollut suuri siunaus rakentaa sukka-majaa ja tuntea Jahin läsnäolo sen sisällä niin voimallisena, ettemme ole vielä halunneet purkaa sitä!

Todistus rakkaalta Anneliltamme, joka on kärsinyt unettomuudesta vuosikausia: iloitsemme siitä, että ’piilotettu anteeksiantamattomuus’ paljastui tiedon sanan kautta, mikä toi vapautuksen ja vapauden palvella JHVH:ta koko sydämestä. Hänen voittonsa auttoi myös minua, Pastori Terhiä, voittamaan menneisyyteeni liittyviä asioita. Ylistäkää JHVH:ta, sillä Hänen Pyhä Henkensä tekee mahtavaa työtä sisimmässämme, jotta me puhdistuisimme Hänen käyttöönsä!

Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Saar. 3:1

What are we made of?

Parannuksenteko-missio Tukholmassa

Apostoli Sana Enroos, Ruotsi

Tukholman juutalaisten kaupunkikierroksella kerättiin lisätietoja Ruotsin juutalaisten historiasta, erityisesti toisen maailmansodan aikana. Ruotsi oli hylännyt 17 000 juutalaispakolaista ja palauttanut heidät takaisin toisen maailmansodan aikana, mikä aiheutti heidän tuhonsa. Tuo suuri verisyyllisyys oli kansakuntani käsissä ja toi kirouksen ulkoministeriölle, joka vaikutti myös parlamenttiin ja kuningashuoneeseen. Marie-Louise teki parannuksenteko-mission, koska Ruotsin käsissä on juutalaisverta.

Jom Teruahina puhalsin sofariin 200 kertaa alueemme korkeimmalla paikalla. Meillä oli myös erityinen 14 tunnin sofarin puhallus- ja esirukouskokous opetuslastemme kanssa Israelin ja juutalaisen kansan pelastuksen ja ennalleen palauttamisen puolesta Jom HaKippurimin aikana.

Entisenä luterilaisena minua johdatettiin tekemään parannusta Martti Lutherin erityisten juutalaisia koskevien valheiden vuoksi – hän tuomitsi heidät niin monin tavoin. Tämä parannuksen teon prosessi oli alkanut Saksassa vuonna 2019, ja nyt minut johdatettiin jatkamaan valheiden paljastamista ja katumaan luterilaisen kirkon puolesta.

Sukkotin viimeisenä päivänä meillä oli erityinen kokoontuminen ja rukous Ruotsin varaedustajan Marie Jonssonin kanssa. Tunsimme molemmat vahvasti, että nyt on aika tulla näkyvämmäksi palvelutyössämme, edistää UNIFY:ta ja viedä eteenpäin
Identiteettivarkaus -kirjaa. Olemme molemmat saaneet unia seurakunnissa järjestettävistä julkisista kokouksista, joissa on vahva voitelu ja läpimurtoja. Jah liikkui väkevästi, kun erottauduimme rukoukseen. Kaikki Ruotsissa tekemämme rukousmissiot ovat vaikuttaneet suuresti ja puhdistaneet maata – nyt on avautunut tie mennä eteenpäin ja aloittaa seuraava vaihe. Shmita-vuoden siirtymä on selvä!

Ruotsalaisten kristittyjen on saatava tietoa Israelista ja uskomme juutalaisista juurista laajassa mittakaavassa, siksi aion lähettää 112 sähköpostiviestiä Tukholman eri seurakunnille, joissa tarjotaan UNIFY-kokousta/opetusta Israelista ja uudelleenkoulutusta Siionin evankeliumiin. (Huom. 112 on Ruotsin hätänumero!) Olen myös aloittanut julkiset kokoukset yhdessä seurakunnassa, jossa olen pitänyt kaikki opetuslapseuskoulutukset, esirukoustilaisuudet ja muut kokoontumiset.

Identiteettivarkaus -kirjan kääntäminen ruotsiksi on aloitettu tiimimme toimesta, ja tällä hetkellä kolme ihmistä työskentelee sen parissa. Tavoitteenamme on saada painettu kirja valmiiksi Pesachiin (pääsiäiseen) 2022 mennessä.

Ylistetään Jahia Hänen uskollisuudestaan!

What are we made of?

Yhdistämässä pakanoita ja juutalaisia Hänen rakkaudessaan

Pastori Hanne Hansen, Norja

Osallistuimme juutalaiseen kulttuurifestivaaliin, joka on tärkeä tapahtuma antisemitismin vastaisessa työssä kaupungissamme. Olimme tapahtumassa vapaaehtoistyöntekijöinä, ja synagoga todella arvosti ei-juutalaisten vapaaehtoisten apua! Jatkamme myös osallistumista viikoittaiselle lounaalle synagogassa siunataksemme heitä, ollaksemme heille valona ja tehdäksemme heidät kateellisiksi uskostamme heidän Elohimiinsa ja juutalaiseen Messiaaseen Jeshuaan.

Osallistuimme myös messiaaniseen Sukkot-juhlaan, jossa oli osallistujia eri ryhmistä eri puolilta maatamme (30 henkilöä). He aikovat luoda verkoston kutsuakseen kaikki messiaaniset ryhmät ja ihmiset, jotka haluavat kokoontua yhteen viettämään Raamatun juhlia Norjassa (jos emme vietä juhlia Israelissa), sekä tarjotakseen myös jonkin verran opetusta ja opetuslapseuttamista. He ovat pyytäneet minua ja myös muutamia muita UNIFY-jäseniä olemaan osa väliaikaista johtokuntaa, jotta tämä messiaaninen verkosto saataisiin käyntiin.

Iloksemme saimme myös tilaisuuden istua sukka-majassa tänä lehtimajanjuhlana, sillä yksi synagogaan kuuluva perhe rakentaa sukka-majan joka vuosi. Olemme tutustuneet heihin jo melko hyvin, ja olemme käyneet keskusteluja juutalaisesta elämästä eri puolilla maailmaa ja myös uskosta. Kun otimme kyytiimme yhden juutalaisen naisen (nainen, joka ei tiennyt meidän uskostamme juutalaiseen Messias Jeshuaan ja uskon juutalaisiin juuriin), meillä oli hyvä tilaisuus keskustella. Hän piti asiaa niin mielenkiintoisena, että ehdotti, että pitäisimme tästä opetuksen jollakin perjantailounaallamme synagogassa! Katsotaan, avaako Jah oven myös sille!

Vierailin myös erään synagogaan kuuluvat naisen luona, joka on holokaustiselviytyjä. Meillä oli mahtava aika yhdessä, ja puhuimme jopa juutalaisesta Messiaasta ja uskon juutalaisista juurista. Hän oli hyvin nälkäinen ja kyseli monia kysymyksiä. Sain tilaisuuden selittää, mikä ero on uskolla juutalaiseen Messiaaseen roomalaisen Jeesuksen sijaan. Luin hänelle monia asioita Raamatusta, muun muassa sen, että uusi liitto, johon me kristityt uskomme, on itse asiassa Jumalan uudistettu liitto Israelin ja Juudan kanssa! Minun on ehdottomasti käytävä tämän naisen luona uudelleen!

What are we made of?

D’vora Cheung, Hong Kong

Koskettamassa Hong Kongin sefardiyhteisöä

D’vora teki erityisen parannuksenteko-mission Kiinan ja Hongkongin puolesta, rukoillen ja puhaltaen sofariin, ja julistaen sen jälkeen Anti-Amalek-rukouksen. Hän teki saman myös hallituksen virastossa. Sukkotina hän järjesti juhlaillallisen, johon hän kutsui vieraita, jotka olivat hyvin kosketettuja, ja hän juhli Sukkotia myös synagogassa, jossa hän työskentelee kirjanpitäjänä, ja jakoi Jeshuan rakkautta juutalaisten veljiensä kanssa, herätellen heitä kateuteen.

Hän on myös solminut suhteen Hongkongin sefardijuutalaisten yhteisöön, ja hän juhli Jom Teruahia ja Sukkotia myös heidän kanssaan. D’voralla on ollut monia Pyhän Hengen johdattamia kohtaamisia kaikkialla, minne hän menee – satoa tulee!

What are we made of?

GRM leviää Kiinassa

Hadassah Ping Jing, Kiina

Ylistäkää JHVH:ta, että sain GRM-raamattukoulun päätökseen 27. syyskuuta. Valmistumiseni jälkeen siskoni ilmoittautui GRM-raamattukouluun heti seuraavana päivänä (hän on nyt myös Ima Bat Ami -ryhmämme jäsen). Toinen ”kadonnut lammas”, joka ei ollut vielä suorittanut GRM-kurssia loppuun (tammikuussa 2019 alkaneen kurssin jälkeen), soitti minulle samana päivänä ja halusi palata opintoihinsa. HalleluJah!

Lokakuun 1. päivänä teimme profeetallinen katumuksen teon Linglingin piirin, Yongzhoun kaupungin, Hunanin maakunnan hallituksemme puolesta. Teimme Teshuva-parannusta Kiinan puolesta, johon kuului ylistyshetki, UNIFY-lipun nostaminen ja sofariin puhaltaminen, ja katkaisimme hengessä viisipäisen ANTIMESITOJUZ-henkivallan (anti-Israel, anti-Messas, anti-Toora, anti-Juutalainen, antisionismi) 5 päätä julistaen anti-Amalek -rukousta. Julistimme Hänen Pyhää nimeään JHVH, Hänen kunniakseen! Aamen!

* Huom.: Katumuksen tekojen jälkeen Hunanin maakunta sai armollisesti sadetta, sillä sadetta ei ollut satanut kesän jälkeen.

What are we made of?

GRM-Raamattukoulun käännös yksinkertaistettuun kiinaan valmistui!

Perach Serena Yang, Taiwan

Hienoa raportoitavaa: yksi GRM-raamattukoulun opiskelija valmistui 27. syyskuuta. Ylistäkää Herraa! Meillä on myös kaksi uutta GRM-opiskelijaa (toinen Taiwanista ja toinen Kiinasta), ja kaksi uutta UNIFY-jäsentä, jotka ovat myös GRM-opiskelijoita.

Olemme innoissamme siitä, että GRM-raamattukoulun 81 oppitunnin käsikirjoitusten kääntäminen yksinkertaistettuun kiinaan on saatu valmiiksi (Kiinassa luetaan yksinkertaistettua kiinaa – Taiwanissa luetaan perinteistä kiinaa).

Syyskuun 6. päivänä teimme rukousmission ja puhalsimme sofariin Taipeissa terveysministeriön, lainsäädäntöosaston, opetusministeriön ja presidentin kanslian yli. Julistimme valheiden paljastumista, raamatullisessa politiikassa vaeltamista, ja että JHVH hallitsee kuninkaana ja voitelee ja antaa auktoriteetin niille, jotka ovat Hänen sydämensä mukaisia, ja pyysimme Herralta anteeksiantoa aviorikoksen sekoituksesta. Perach on nähnyt näyn presidentin kansliasta, joka avautui ja jossa oli pitkä kuja ja punainen matto, ja rakennuksen keskellä oli valtaistuin, jossa Jah hallitsee!

Perach juhli kolmen sisaren kanssa, jotka kastettiin Jeshuan nimeen Hualienissa. Hualienin tärkeällä itäisellä portilla oli myös aboriginaalien kokoontuminen, jossa jaoimme juutalaisista juurista.

Syyskuun 14.–16. päivänä pidettiin vapautussessio GRM-opiskelijoille (8 sisarta ja 1 veli Taiwanista, myös 1 sisar Kiinasta). Perach näki näyn, jossa oli ”nippu vihreitä oliiveja” ennen vapautussessiota, ja samana aamuna hän kuuli sanan ”hyvä maaperä” ja näki näyn riisipellosta, joka oli täynnä vettä. Silloin hän ymmärsi, että Jumalan parantamisen ja vapautuksen jälkeen Jumalan Sana istutetaan jokaisen GRM-opiskelijan elämään (he ovat hyvää maaperää!) ja se kasvaa hyvin. Tästä vapautuspalvelusta tuli lukuisia todistuksia vapaudesta – ylistys Jahille!

Taiwanin tiimi jatkaa yhteydenpitoa Yutongin, Japanin edustajan kanssa rukoillen yhdessä Israelin puolesta ja juhlien verkon kautta, sekä rukoillen uuden Ima Bat Ami -ryhmän puolesta.

Perach matkusti myös Yilaniin saarnaamaan Siionissa tehtyä evankeliumia ja kastamaan sisaren Jeshuan nimeen. Hänen sisarensa, pastori Tong, on ollut pastorina Tokiossa, Japanissa, ja hän oli myös edustanut Japania Jerusalemissa vuonna 2019 neljän työtoverinsa kanssa arkkipiispan pääsiäis-sederaterialla UNIFY:n suurlähetystössä. Jumalan luomia yhteyksiä!

What are we made of?

Malesia juhlii Sukkotia, ilon juhlaa

Pastori Dawid Yosef Lee, Malesia

Syksyn juhlapyhien viettäminen alkoi Teruahin (sofarin) soittamisella ja psalmien 64 julistamisella Malesian ylle. Tiimimme Malesiassa osallistui sukka-majan rakentamiseen, mikä toi suurta iloa kaikille kokoontuneille.

Iloitsimme siitä, että meillä on yksi uusi UNIFY-jäsen Malesiasta, tyttäreni Amelia Lee, joka on myös GRM-raamattukoulusta valmistunut.

UNIFY Malesia osallistuu edelleen viikoittain kahteen lopunajan rukousryhmään: Maailmanlaajuiseen keskiyön rukousvartioon ja MAP miesten rukouskokoukseen.

Matteus 16:19 – Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.

Matteus 18:18 – Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.

Hänen Sanansa mukaan, Malesian edustajina, otamme auktoriteetin sulkeaksemme helvetin portit Putrajayan pääministerin toimistossa, oikeusministeriössä, opetusministeriössä, korkeakoulutuksessa, terveysministeriössä ja henkilöstöosastolla, kieltääksemme Uuden maailmanjärjestyksen harjoittaman rokottamattomien vainon ja syrjinnän ja kaataaksemme pahat suunnitelmat ”vihreästä passista”: ei rokotuksia – ei työpaikkoja, ei rokotuksia – ei koulua.

Mutta Jumala ampuu heidät nuolella, äkisti kohtaavat heitä iskut. He joutuvat kompastukseen, heidän oma kielensä langettaa heidät; kaikki, jotka heidät näkevät, nyökyttävät ilkkuen päätään.

Psalmi 64:8–9

What are we made of?

Juurien parantava voima -kirjaa käännetään japaniksi!

Yutong Tagawa, Japani

Jatkamme kirjojen kääntämistä japaniksi; olemme nyt oikolukemassa japaniksi kääntämääni Juurien parantava voima -kirjaa. Mieheni Terunaga Tagawa auttoi Jeshua on oikea nimi -kirjan oikolukemisessa, ja kun hän oli saanut tämän työn valmiiksi, hän päätti luopua korvausteologiasta. Ylistys JAHille – kaikki kunnia olkoon Hänelle! Mieheni myös kastettiin Jeshuan nimeen.

Ostimme myös pastori Dawidilta arkkipiispa Dominiquaen kiinankielisiä kirjoja, ja rukoilen nyt, että JAH johdattaa minut yhteyteen Japanin kiinalaisten kanssa, jotka ovat nälkäisiä Hänen totuudelleen. Minulla on kunnia saada merkitä myös kahden GRM-opiskelijan tehtäviä.

Thailand Flag

Shmita-vuoden siunaukset

Wassana Runkaew, Thaimaa

Omassa elämässäni on odotettavissa suuri muutos tänä Shmita-vuonna, ja tulee olemaan unohtumatonta, mitä Adonai tekee myös kansassani. Omista ponnisteluista ei ole apua – meidän on tehtävä se, mikä on välttämätöntä päästäksemme ulos maailman myrkyllisyydestä.

Lopun aikojen merkki on, että ihmiset ovat sokeita ja kylmäsydämisiä. Useimmiten kristityt Thaimaassa tekivät kompromisseja lopunajan merkin kanssa: pastorit jopa rohkaisivat seurakuntalaisiaan rokotuttamaan itsensä, jotta saisimme vihreän passin, joka helpottaisi elämäämme, minne tahansa menemmekin. Valitettavasti minun maakunnassani Chiangmaissa 43 prosenttia väestöstä on rokotettu. Lisäksi teini-ikäisille ja korkeakouluopiskelijoille annettiin ilmaisia rokotteita. Ihmiset ovat olleet
niin sokeita, vaikka uutisissa kerrottiin, että ihmisiä on kuollut rokotusten takia.

Opiskelijani kieltäytyivät rokotuksista, koska he eivät halunneet, että heitä manipuloidaan tällä pahalla ohjelmalla. Koulumme jatkaminen on kuitenkin suuri haaste ilman nykyisen palvelutyön sponsorointia. Kuitenkin Jah on uskollinen. Luotan Häneen ja Hänen hyvyyteensä. Niin kauan kuin asun tässä turvakodissa, johdatan oppilaitamme pitämään sapattia, lukemaan Raamattua, saarnaamaan Tooraa ja juhlimaan juutalaista Messias Jeshuaa. Joka päivä laulamme Hänen laulujaan ja rukoilemme ja
rohkaisemme muita lopettamaan saastaisen ruoan nauttimisen. Tänä Sukkotina en ole koskaan aikaisemmin ollut näin lähellä Hänen Pyhää Henkeään. On ollut kunnia kertoa ihmisille enemmän Hänen läsnäolostaan keskuudessamme.

————-

Monia ihania todistuksia ja kertomuksia tulee edelleen kaikista kansoista. On paljon syytä iloita! Jatkakaa ahkeraa, Isää miellyttävää työtä, sillä Hänen totuutensa julistaminen tuottaa varmasti paljon hedelmää!

Israelilaiset mentorinne ja ystävänne,

Arkkipiispa, tri Dominiquae & Rabbi Baruch Bierman

AB red and Rabbi blue

Liity Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeen jäseneksi.

Sinut on kutsuttu olemaan Ester Israelille. Tule mukaan pysäyttämättömään liikehdintään – seiso Israelin rinnalla oman kansasi puolesta.

Liity Yhdistyneet kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeeseen →

Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta verkkokonferenssi – syyskuu
Tiistaina 7.12.2021 Klo. 19:00 Suomen aikaa

Jäsenenä saat sähköpostiisi henkilökohtaisen kutsun, jossa on linkki konferenssiin.

Tue palvelutyötämme kymmenyksilläsi ja uhreillasi!

Identiteetti Varkaus FIN

Tule mukaan uuteen liikkeeseen antisemitismiä vastaan.

Löydä identiteettisi Messiaassa palauttamalla Hänen identiteettinsä juutalaisena. Arkkipiispa Dominiquae Biermanin uusi kirja Identiteettivarkaus & GRI-verkkokurssi tekevät lopun antisemitismistä esittelemällä sinulle Messiaan juutalaisen identiteetin. Opit, miten vaeltaa ensimmäisen vuosisadan voitelussa ja voimassa!

Tilaa ja aloita opiskelu →

** Huom. Kurssi sisältyy kirjaan vain silloin, kun kirja tilataan sivulta
https://www.against-antisemitism.com/fi/

Liity Kansakuntien 70 vanhurskaan joukkoon!

Tue Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeen suurlähetystöä Jerusalemin kukkuloilla 100 dollarilla kuussa. Klikkaa alla olevaa linkkiä tai pyydä tietoa muista lahjoitustavoista: info@unitednationsforisrael.org

Tilaa YouTube-kanavamme!

Katso Arkkipiispa Dominiquae Biermanin viimeisimmät lähetykset ja tilaa Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta You Tube-kanava!

YouTube kanava →