Helmikuussa 1980 Durbanissa, Etelä-Afrikassa, vastaanotin Jeesuksen (Jeshua) Vapahtajakseni. Samalla kun vastaanotin Hänet sydämeeni ja elämääni, Hän kastoi minut Pyhällä Hengellä, mikä teki minut kyvyttömäksi puhumaan äidinkieltäni lähes kokonaiseksi tunniksi – puhuin vain Elohimin Hengen antamalla pyhällä kielellä.
Yli 40 vuoden vaelluksessani Jeesuksen (Jeshua) kanssa olen nähnyt monia mahtavia parantumis- ja pelastumisihmeitä. Silti mikään ei valmistanut minua siihen, mitä elämässäni tapahtuisi vuonna 2020.
Vain noin vuosi ennen vuotta 2020 sain suuren iskeemisen aivohalvauksen, joka aiheutti oikean jalkani ja käsivarteni toimintakyvyttömyyttä ja myös puhekykyni vaikeutui. Jouduin jättämään työni kuudeksi kuukaudeksi. Tänä aikana Jeesus (Jeshua) aloitti paranemisprosessin, joka palautti kaikki kehoni toiminnot täysin ennalleen. Silti tietyt toiminnot aivoissani olivat vaurioituneet, eivätkä lääkärien mukaan koskaan palaisi ennalleen, mutta Jeesuksella oli muita suunnitelmia. Tänä aikana Mestari antoi kallisarvoiselle vaimolleni Lynnelle sanan Sananlasku 9:11: ”Sillä minun avullani päiväsi enenevät ja jatkuvat elämäsi vuodet.”
Juuri vuoden 2020 Covid-19-pandemiasta johtuneen yhteiskunnan sulkemisen alkaessa törmäsin sattumalta juutalaisen arkkipiispa Dominiquae Biermanin Jeshua on oikea nimi -kirjaan (en ollut koskaan ennen kuullut hänestä). Se kiinnosti minua ja niin ostin sen. Vau, se vei minut elämäni löytöretkelle! Kun olin lukenut tuon kirjan, ostin hänen kirjansa Öljypuuhun oksastettuna, ja nyt minulla on suurin osa hänen kirjoistaan.
Tämän dramaattisen löydön jälkeen Vapahtajani kehotti minua liittymään Kad-Esh MAP -palvelutyöhön ja opiskelemaan heidän online-GRM-raamattukouluunsa.
Nyt Vapahtajani aloitti täydellisen ennalleen asettamisen, ei vain mielessäni (joka oli vaurioitunut aivohalvauksen vuoksi), vaan myös hengessäni ja sielussani. Siihen aikaan, ensimmäisessä Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta -liikkeen (johon oli liittynyt) jäsenten verkkokonferenssissa arkkipiispa Dominiquae antoi minulle sanan: ”Sinä ja vaimosi olette pysähdyksissä, kuin polkeneet paikoillanne, mutta nyt Jah kutsuu teitä ja nostaa teidät ylös. ” Juuri näin tulisi tapahtumaan.
GRM-opintojeni aikana huomasin muistini palaavan; pystyin päättelemään asioita, ymmärtämään ja ratkaisemaan ongelmia, enkä enää kokenut jatkuvaa väsymystä. Raamattukoulun mentori, pastori Hanne Hansen, kirjoitti minulle alueista, joita en ymmärtänyt, ja ymmärsin täysin, mitä hän sanoi: Jahve paransi ja ennalleen asetti henkeni, sieluni ja ruumiini! Jeesuksesta tuli Jeshua – koin Jeshuan nimen niin paljon voimakkaammaksi kuin Jeesuksen nimen, jonka olin tuntenut koko elämäni; tämä oli radikaalia mutta mahtavaa.
Kun jatkoin opintojani, kasvoin ja paranin yhä enemmän, ja nyt voin vain antaa Lunastajalleni Jeshualle kaiken ylistyksen, kiitoksen ja kunnian siitä, mitä Hän on tehnyt elämässäni! Kaikki johtuu siitä, että Hän johti minut löytämään kirjan Jeshua on oikea nimi ja GRM-raamattukoulun. Olen nyt täydellisesti parantunut ja ennalleen asetettu. Opiskelen parhaillaan myös Identiteettivarkaus -kirjaan kuuluvaa GRI-kurssia antisemitismiä vastaan.
Vaimoni Lynne on syttynyt hengellisesti tuleen Jahvesta, kun hän on lukenut saman kirjan perusteellisesti, ja nyt hän jatkaa arkkipiispan muiden kirjojen kanssa. Me molemmat tiedämme, että Adonailla on mahtava työ meille näinä viimeisinä päivinä tavoittaa ja opettaa tätä sanomaa muille seurakunnille ja ihmisille – ja olen vain 70-vuotias. Olen syntynyt uudelleen, uudelleen!
KUNNIA JAHILLE NYT JA AINA!
Joh. 8:32 ”Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus tekee teidät vapaaksi”
Ja mikä on totuus? Siionissa tehty evankeliumi ja että Jeshua on Hänen oikea nimensä! Kehotan kaikkia liittymään Kad-Esh MAP -palvelutyöhön ja GRM-raamattukouluun; se muuttaa elämäsi ja tulet todella syntymään uudelleen, uudelleen!
Jeshualle, JHVH Sebaotille (Sotajoukkojen Herralle) kaikki kunnia. Aamen.
Colin Richards
30-07-2021
Raamatullinen vuosi 5781
Tammuz- 21 Av